lumityöt ja liukkauden torjunta

YHTEYDENOTTO >>

lumityöt ja hiekoitus lahti

Grefix hoitaa puolestasi lumityöt ja liukkauden torjunnan. Syksyisin ja talvisin on tärkeää huolehtia liukkauden torjunnasta esimerkiksi hiekoittamalla, poistamalla mahdollisuuksien mukaan liukasta pintajäätä sekä kovettunutta lunta. Tarvittaessa voidaan liukkauta ehkäistä ennakoivasti esimerkiksi suolaamalla. Liukkauden torjunta lisää pihasi turvallisuutta ja ehkäisee liukastumisia.

Palvelemme niin omakotiasujia, taloyhtiöitä kuin yrityskiinteistöjäkin.

Talvikaudella yleisimpiä tekemiämme liukkauden torjuntatöitä ovat mm.

ota yhteyttä >>

SEURAA MEITÄ SOMESSA

lumityöt / liukkauden torjunta lahti

Grefix Oy palvelee sekä kotitalouksia, taloyhtiöitä että yrityskiinteistöjä. palveluitamme ovat esimerkiksi lumityöt, lumen auraus, suolaus, hiekoitus ja hiekoitushiekan poisto / puhdistus. Toimimme alueella Lahti, Hollola, Orimattila, Nastola, Vierumäki, Heinola Asikkala, Kausala, Lammi, Mäntsälä ja lähialueet.

ota yhteyttä >>